Posted on February 28, 2012 By Lintu

Päänsärky selätetty

Kiitoksia vaan hurjasti kaikista kommenteistanne viime postaukseen! Pääsin harmikseni apujanne lueskelemaan vasta myöhemmin illalla, vietettyäni ensiksi kuusi tuntia sängyssä huivi silmillä ja ikkunat pimennettyinä nukkuen. En tiedä oliko kyse oikeasti migreenistä vai vain kovasta päänsärkykohtauksesta, mutta eläissäni ei ole kyllä noin jumalattomasti jyskyttänyt. Kuten joku kommenteissa totesikin, olo on kuin tekisi kuolemaa ja siltä kyllä tuntuikin. Sen verran tuskaista, hyvä että unenpäästä sai kiinni kun pää tuntui räjähtävän. Nouseminen ei tullut kysymykseenkään, tuntui kuin olisi pyörynyt ja oksentanut samantien jos olisi jaloilleen noussut.

Jokatapauksessa, kiitoksia hurjasti neuvoistanne ja tuestanne, niiden voimalla uskalsin vielä napata unieni jälkeen yhden Buranan edelleen vallitsevaan päänsärkyyn, laitoin kylmää otsalle, kävin pienellä happihyppelyllä raittiissa ulkoilmassa ja yritin syödä jotakin ja juoda paljon. Tänään on onneksi jo päänsärky selätetty ja olo huimasti parempi! Onneksi, sillä huomenna häämöttääkin jo Sveitsin reissuni! Pakatakin pitäisi. Eiköhän hommiin siis! Kiitos vielä teille kerran monista apukommenteistanne:)

// Finally my migraine is over! As I wrote here yesterday (just in finnish, sorry for that, I felt too bad to think anything in english) I suddenly got this really bad head ache yesterday morning. I felt like my head was exploding, it was hurting so bad. I had no choice to just sleep the whole day, take some painkillers and try to get the pain to go away. And finally today I’m feeling better, thank god! Because you know what, I’m travelling to Switzerland tomorrow!! Better start packing!


27 Responses to “Päänsärky selätetty”

  1. nona says:

    Näin jälkikäteen mun on pakko kertoa, että omiin ankariin päänsärkyihini (joita mulla on valitettavan usein) tehoaa vain kylmä esim.pakastepussi niskan takana. On mielestäni paljon tehokkaampaa kuin kylmä otsalla, joka oikeastaan tuntuukin aika epämiellyttävältä. Toisilla sitten taas auttaa paremmin kuuma niskan takana, ihan siinä takaraivon alla. Mutta rohkaisen kokeilemaan seuraavan kerran jos ja kun hurja hedari iskee.. :)

    • Lintu says:

      Täytyykin laittaa ensi kerraksi mieleen, tosin omaa oloani helpotti kyllä jo tuo kylmä otsallakin!:)

  2. Reetta says:

    Hyvä että sait päänsäryn selätettyä. Mulla on migreeni ja välillä todella kovia päänsärkyjä mutta onneksi on lääkkeet jotka sitten auttaa. Jos sulla jatkuu tai tuntuu että haluat apua siihen pääsisit kohtauksesta nopeammin eroon niin kannattaa käydä juttelemassa lääkärin kanssa jotta saisit vastaisuuden varalle kunnon lääkkeet.

    • Lintu says:

      Itselläni on kyllä ihan säännöllisiä päänsärkyjä, mutta näin kovia harvemmin. Olisi kuitenkin ehkä fiksua mennä lääkärin puheille asiasta, voisi saada ratkaisun noihin lievempiinkin särkyihin!!

  3. Tiina says:

    Mulla on myös ollut vastaavanlaisia päänsärkyjä, kerran vuodessa tai harvemmin. Olen ajatellut, että se on jotain normaalia, mutta erityisen voimakasta päänsärkyä, ei migreeniä. (vaikka oireet ovat sen tapaisia). Olen todennut, että lääkettä pitää ottaa kunnon annos, kun alkaa vaikuttaa siltä että päänsärky ei ole mitään tavallista. Ja sen jälkeen odotellaan paikoillaan peiton alla, että olo alkaa helpottaa, yleensä unikin tulee. :)

    • Lintu says:

      Itsekin aloitin varmaan vähän liian lievällä annoksella, sillä pitkien unien jälkeen edelleen tuntui päässä. Mutta hyvä vastaisuudessa tietää, että uskaltaa sitten ottaa vähän enemmänkin heti, jos vaan tuntuu vähänkään voimakkaammalta!

  4. Jenniee says:

    Kiva, että meni ohi. Kannattaa tosin miettiä e-pillereiden lopettamista, jos uusiutuu. Moni ei tiedä, että e-pillerit aiheuttavat migreeniä ja jopa aivohalvauksia, jos siihen on taipumusta. Itse lopetin ja siihen loppui myös migreenit :)

    • Lintu says:

      Yhden ystäväni kanssa juuri tästä e-pilleri asiasta juttelimmekin. Hänellä ollut nimenomaan säännöllisiä päänsärkyjä, jotka sitten e-pillerien lopetuksen myötä katosivat täysin. Joten jos itsellänikin jatkuu, niin pakko ainakin kokeilla taukoa ja katsoa, miten kroppa reagoi!

  5. suvik says:

    Kerassaan ihana lamppu, ei taida saada Suomesta? :/

  6. Anonymous says:

    Hei!
    Mulla on 14-vuotias poika, jolla paha migreeni.
    Lääkityksenä särkylääke ja matkapahoinvointilääke.
    Matkapahoinvointilääke vaikuttaa aivoissa jossain samassa paikassa kuin migreeni, joten särkylääke kuulemma tehoaa paljon paremmin.

  7. petra says:

    hyvä että sait migreenin laantumaan, itselläni on kestänyt parhaimmillaan 2 päivääkin :S mulla ei lähde päänsärky/migreenikohtaus nukkumalla, ainut asia joka auttaa on täsmälääkkeet, itsellä miranaxit. auttavat todella nopeasti, alle 20 min ja alkaa jo helpottaa. suosittelen pikaista visiittiä lääkärissä jos saisit reseptin migreenilääkkeisiin, siitä saa nopean helpotuksen sitten tarpeen vaatiessa! :) itselläni esim. burana, panadol tai muut tuollaiset eivät auta mitään.

    kivaa reissua♥

  8. Jenni says:

    Heissan Lintu! Olen jo valmiiksi pahoillani seuraavasta esittämästäni kysymyksestä, sillä olet luultavasti vastannut siihen jo monen monta kertaa, mutta en kaikkia kommentteja viitsisi lähteä alusta saakka lukemaan. Olen siis lähdössä päivä Tukholmassa reissulle parin viikon kuluttua, ja haluisinkin kuulla että mihin kannattaa suunnata jos haluaa harrastaa naisten suosimaa shoppailua! Aikaahan kaupungissa kiertelemiseen ei ole kauaa (n. 5h). Yleensä ostan vaatteeni peruskaupoista kuten HM, GT..eli mistään ylellisyyskaupoista en ole kiinnostunut. Olisko sulla siis pienintäkään vinkkiä mihin päin suunnata Värtan satamasta pieniä hyviä löytöjä tehdäkseen! Kiitos paljon jo etukäteen! Vinkit ovat kullanarvoisia!

  9. Maria says:

    Tämähän ei nyt lainkaan liity aiheeseen, mutta muistaakseni kerroit opiskelleesi ruotsia – sekä ääntämistä että kirjoitettua kieltä – itsenäisesti ennen opintojesi alkua Tukholmassa. Osaisitko antaa jotain vinkkejä kielitaidon kehittämiseksi? Mitä itse teit? Houkuttaa nimittäin Ruotsin-vaihto. ;)

  10. piupau says:

    Mulla oli monta vuotta kauheita päänsärkyjä (yleensä kesti 2-3pävää). Sain monen perus särkylääke kokeilun kautta migreenilääkkeet ja oivoi sitä autuutta ja ihanuutta♥ Kahdesti olen ollut raskaana ja molemmilla kerroilla migreeni pysynyt pois. Aloitin nyt taas e-pillerit ja kappas,migreenilääkkeitä menikin kerran viikossa normaalin 2kk:n sijaan. Joten ei epäselvää mistä johtuu :( Nyt alkaa helpottamaan migreenit,pillereitä en ole lopettanut.

  11. jessi says:

    Heippa! Tää nyt on vähä offtopicia, mutta kuitenkin, miten päädyit opiskelemaan Ruotsiin? :) Itse opiskelen lukiossa ja nyt pikkuhiljaa alkaa jatko-opinnot mietityttämään :) Olen pohtinut opiskelua Pohjoismaissa, joten olisi aivan mahtavaa kuulla sun kokemuksista ja juuri siitä miten kyseiseen opiskelupaikkaasi hait :)

  12. Charlotte says:

    Ihanaa että voit taas hyvin, ton reissunkin kannalta parempi! :)

  13. Mira says:

    Itselläni oli myös säännöllisesti kovaa päänsärkyä, joka katosi e-pillereiden lopettamisen myötä, joten suosittelen myös lopetusta. Merkin vaihto voi myös auttaa päänsärkyihin.

  14. Outi says:

    Hyvä että meni ohi! Muut tuossa jo kirjottikin lääkärille hakeutumisesta – suosittelen myöskin jos päänsärkyä on jatkuvasti. Migreenille ei lääkitystä anneta ennen kuin se migreeni tosiaankin todetaan. Migreniikohtauksen kun voi saada kuka vain esim. kovasta stressistä tms, eikä sitä silloin lasketa migreeniä sairastavaksi henkilöksi. Mutta suurempi annos särkylääkettä auttaa kovaan päänsärkyyn. Jos se ei pure on kyseessä sitten todennäköisesti migreenikohtaus mihin hyviä neuvoja jo tulikin. :)

  15. Hyi että ihan pahaa tekee ajatellakin migreeniä. Itselläni on ollut aikoinani usein pahoja migreenikohtauksia, olen täysin toimintakyvytön niiden aikana. Kaikki meteli, jopa ihan hiiren hiljainen ja pieninkin valonpilkahdus ja liikehdintä aiheuttaa sellaisen olon, että toivoisin kuolevani nopeasti. Kohtauksiin ei auta yleensä enää lääkitys tässä vaiheessa, vaan sitten vietetäänkin yleensä vessassa loppuilta pahoinvoinnin kourissa :( Näistä syistä kannankin lääkkeitä aina mukanani enkä epäröi käyttää niitä! :D

  16. Nelsu says:

    Voih, tiedän mistä puhut :S Kaikki viittaa kyllä migreeniin, mutta onneksi olo on jo parempi :) Jos on lääkärille menoa, kannattaa kysyä jotakin lääkettä tuohon. Itsellekkään ei nuo normaalit särkylääkkeet auta jos kyse on migreenistä.

  17. Ina says:

    Onkohan tällä bloggaajalla lupaa tähän sun kuvaan:

    http://classy-in-the-city.tumblr.com/post/10353743721

    ?

  18. Miska says:

    Glad to hear you are doing better and have a safe flight to Switzerland! I was there this past late November/early December to visit my family as well. I absolutely am in love with that country…Europe in general. Sometimes, I wish I lived there, but atleast NYC is always a train ride away :D Anyway, stay warm!!!

  19. elinaple says:

    joo mullakin tuli e-pillereistä hirveetä päänsärkyä,mutta meni nopeasti ohi ja ei ollut enää kun lopetin. Syy siis omalta osaltani ainakin niissä.
    Oletko muuten menossa ensimmäistä kertaa sveitsiin? :) itse rakastan kyseistä paikkaa ja voisin mennä millon vain uudestaan vierailemaan siihen ihanaan maahan!

  20. Hanne says:

    Ei liity aiheeseen mutta onko sulla oikeasti noin valkoiset hampaat vai onko niitä jotenkin valkaistu? Jos on valkaistu niin missä ja miten ja voisitko tehdä siitä vaikka postausta:)

  21. Jutta says:

    Onkohan sinulla silmissä jotain vikaa?

Kommentoi