
Tiistaipäiväni on kulunut kutakuinkin ylläolevien kuvien mukaisissa merkeissä! Päivään on mahtunut lounastapaamista Birger Jarlsgatanilla sijaitsevassa Richessä, oli muuten ensimmäinen kertani siellä, vaikka monesti on ollut aikeissa mennä. Viimeiseksi kuitenkaan ei varmasti jää, tilaamani annos (koljafilettä sekä sellerimoussea hummerikastikkeen kera) oli nimittäin sen verran herkullinen!
Lounaan jälkeen aika kuluikin sitten yliopistolla seminaaritehtävien parissa, ja myöhemmin kerkisin vielä Satsillekin hieman treenailemaan. Niin ahkeraan tahtiin en ole muiden kiireideni takia kerinnyt nyt viimeaikoina saleilemaan, mutta sitä vähintään kolmea kertaa viikossa yritän pitää yllä. Ja kyllä se liikunta vaan tuo niin paljon energiaa, että mielellään sille raivaakin aikaa kalenteristaan aina kun vaan mahdollista!
Pakko oli myös napata kuva tuosta Mulberryn maailman mukavimman näköisestä nojatuolista, jonka bongasin erään pikkuliikkeen ikkunasta. Kunpa vain saisi tuollaisen kotiinsa, minä kun rakastan tuota heidän ruutukuviointiaan. Taino, kunpa vaan edes mahtuisi moinen tänne pikkukolooni!
// Here’s some pictures from my Tuesday. I’ve had d delicious lunch (haddock fillet and celery mousse with lobster sauce) at Riche, I’ve managed to study a lot, do almost all of my seminar exercises and then I also went to the gym to do a little work out! I had to also take a picture of that cozy looking Mulberry armchair, it’s just lovely! I wish I would have one. Or actually, I wish it would even fit to my tiny little home!







Yummm…that dish looks delicious!!!
http://www.petitekarinne.blogspot.com
And it also was, super super yummy!!:)
hmm toi tuolin kuviointi sopii hyvin yhteen sun huivis kanssa :D
Kyllä vaan;)
Minkä nimisen liikkeen ikkunasta tuo nojatuolin kuva on otettu? :)
Taisi olla La Maison:)
mitä mieltä muuten olet, käytätkö huntereita muinakin kenkinä kuin kumppareina? nehän ovat kumpparit, mutta itsekin omistan hunterit ja vähän epäilyttää käyttää muinakin kenkinä, vaikka ne ovatkin niin ihanat. muinakin kenkinä tarkoitan siis ihan peruskenkinä vaikka syksyllä/keväälä ilman sateita tai räntää :)
Käytän Huntereita välillä aina silloinkin kun on kuivempaa keliä, vaikkakin enemmän kyllä märällä. Joskus ovat olleet ravintolassakin jaloissani, joten aika monipuoliseen käyttöön ovat kyllä päätyneet:)
Tuo sun LV:n käsikoru on aivan ihana! Ootko mistä sen ostanut?
Olen uusi lukija täällä :)
-Kirsi
Koru on LV:n Helsingin liikkeestä peräisin:) Ja tervetuloa vaan blogiini Kirsi, ihana kun olet tiesi tänne löytänyt!!
Saanko udella korun hintaa? Se on tosi, tosi kiva :) Silmä osu heti siihen.
Löysin toisen blogin kautta tänne ja nyt on kirjanmerkeissä, kirjoittelet mielenkiintoisista jutuista ja sulla on samantyylinen maku kun mulla.
-Kirsi
Tarkkaa hintaa en enää muista (sen voit kuitenkin halutessasi tarkitaa LV:n omilta sivuilta), mutta reilu 200 € se kuitenkin oli!:)
Hih, saanko udella minkä blogin kautta tänne eksyit? Aina niin mielenkiintoista tietää, miten ihmiset löytävät tänne tiensä:)
Ok, kiitos :)
Coco sweet dreams blogista tänne löysin ja jäin heti koukkuun :)
Coco onkin tuttu myös blogien ulkopuolelta, aivan ihana tyyppi!:)
Your golden watch is very pretty!
Do you have a boyfriend? :)
xx
Thanks, I love it too:) And no, no boyfriend:)