Tuesday 12. January 2010

Welcome!

Vihdoin on uuteen blogiin muutto tapahtunut ja pääsette tekin näkemään, miltä P.S. I love fashionin uudet sivut näyttävät! Joten ihan ekaksi kysymys kuuluukin, miltä tämä nyt näyttää? Itse olen uuteen sivupohjaani oikein tyytyväinen. Simppeli ulkomuoto ja rauhallinen harmaa ovat juuri nyt sitä, mitä halusinkin. Ja uudesta banneristakin tykkään itse, kunhan vaan en sitten kyllästyisi oman naamani tuijottelemiseen:) Kiitoskset bannerin ideoinnissa auttamisesta hyvän silmän omaavalle Charille <3

Indiedaysiin liittymisen ja uuden blogipohjan saatuani olen myös saanut hirmuisen kasan uutta inspiraatiota! Multa löytyy vaikka millaisia postausideoita mielestä ja vihdoin oon saanut myös energiaa niiden teidän toivepostaustenne toteuttamiseen, jossa aiemmin valitettavasti olin kovinkin laiska. Mm. sitä kovasti toivottua meikkipostausta siis tulossa! Itseasiassa se kuvattiinkin jo eilen!

Omien päänsisälläni vellovien ideoideni lisäksi haluaisin kuitenkin tietää, josko teiltäkin löytyisi jotain kivoja ideoita. Tuleeko mieleenne mitään, mistä haluaisitte mun tekevän postausta? Onko mitään, josta haluaisitte tulevaisuudessa lukea P.S. I love fashionista? Kaikki ideat pistetään korvan taakse:)

Mua kiinnostaisi myös aloittaa joku sellainen vaikkapa viikottain/kuukausittain ilmestyvä juttusarja. Itse ainakin tykkään kauheasti lukea sellaisia muitten blogeista, esim Sallan “päivän parhaat” -jutut ovat olleet musta tosi nerokas idea! Mutta katsotaan nyt jos keksisin itsellenikin jonkun jutun:)

Mutta tosiaan, ideoita vaan tulemaan!!:)



67 Responses to “Welcome!”

  1. aleika says:

    blogin ulkoasu on kivan yksinkertainen, vaikkakin banneri ärsyttää mua suunnattomasti :D (älä huoli, ihan vain sen takia että en keksi mitään hyvää syytä ostaa macbookia, multa kun sattuu löytymään jo acerin läppäri ja kaksi pöytäkonetta..)

    joku juttusarja olisi ihana, mutta tänään mulla ei oo mitään järkevää sanottavaa että mistä aiheesta se voisi olla. keksi jotain kivaa :-)

    • Lintu says:

      Voi voi, toivottavasti ei nyt ärsytä kuitenkaan ihan liikaa:) Juttusarja tosiaan houkuttelisi, kunhan vaan keksisi jonkun hyvän idiksen!

  2. Anonymous says:

    Videopostaus olis kyllä aika kiva =) ja joo toi meikkipostaus ehdottomasti.. ois myös tosi kiva kuulla tosta sun kauppikseen pyrkimisestä, että miten aloitit ensimmäisellä kerralla lukemaan ja missä vaiheessa ymsyms :D

    • Lintu says:

      Ääk, mä jotenkin vähän ujostelen noiden videopostausten kanssa, mutta ehkäpä mä vielä joskus rohkaistun:) Kauppikseen pyrkimisestä tullaan varmasti tässä kevään mittaan kuulemaan ihan kyllästymiseenkin saakka!

  3. Kirsi says:

    Uusi blogipohja näyttää oikeen hyvältä ja kaikinpuolin tyylikkäältä! Hyvä hyvä :)

    Tuli tuosta juttusarjasta mieleen, vaikka en tiedä onko tästä ideasta sarjaksi, mutta siis mitä jos kuukauden lopussa keräisi päivänasuja kollaasiin ja niistä sitten mietittäisiin mikä oli hyvää missäkin asussa ja mikä ei (omia ja lukijoiden ideoita), mitä voi parantaa ja mitä uusia ideoita pukeutumiseen voisi käyttää… :) Vähän niinkuin “risut ja ruusut kuukauden asuista- tyyppisesti. Noh, voi olla vähän tyhmä idea, mutta kun kovasti tykkään asuistasi niin niitä olisi kivaa nähdä enemmänkin :) Mutta parempiakin ideoita on taatusti vaikka kuinka!! :)

    • Lintu says:

      Kiitos kiitos, itsekin oon hirveän tyytyväinen tähän uuteen! Ja kiitos myöskin postausideasta! Eihän tuo ollenkaan hölmö idea ole, vaan ihan harkintaan laitettava:)

  4. sofia says:

    haha yritin just miettiä pääni puhki jotain postausideoita, mutta… no, tää uus ulkoasu on ainakin tosi hieno, ei mitään valittamista! :—–)

  5. Mrs.V says:

    Voi että!
    Charin silmä on kyllä pettämätön ja ai että lintusein olet sitten kaunis!:) Todella kaunis banneri! Pusuja!

    Joku kuukausittainen juttu…
    Kuukauden paras asuvalinta? ja siihen sit vaikka äänestys?
    Ja siihen vaikka sitten kuukauden parhaat tapahtumat, jutut, biisit jne?
    Kuukauden lempivaate? :D

    Pusuja!:)

    • Lintu says:

      Joo, Charilla on kyllä niin hyvä silmä ettei kellään muulla, hih:) Ja kiitos kiitos ihana <3 Halit ja pusut sinnekin! Ja kiitti myös noista ideoista, noiden pohjalta voisin jotain kehitelläkin!

  6. Laura says:

    Rakastan tätä uutta ulkoasua ja etenkin bannerin kuvaa! Ihana<3

  7. sirpa says:

    Eikai se haittaisi vaikka tekisit omat päivän parhaat-jutun. :) Kuitenkin olisi kiva lukea muidenkin päivän parhaat-ajatuksia. :)

    • Lintu says:

      Mm, niin no en tiedä. Tuo idea olisi ihan mahtava, mutt toisaalta en haluaisi ihan matkia kuitenkaan:)

  8. Noora says:

    Oisko vaikka sellanen kuvien kera- juttu: mitkä asiat ilahdutti ko. päivänä ja mitkä vihastutti. Esim, kauniit maisemat, hyvä ruoka, tunnelma, ostos, oivallus, ajatus jne!

  9. Teecoo says:

    Todella kaunis banneri! Ja kiva taas kuulla sinusta, juttujasi on aina ilo lukea :)
    Mitenkäs olisi juttusarjaan sellainen idea, että vaikka viikoittain/kuukausittain kertoisit ja/tai laittaisit kuvia sellaisista asioista, joista olet itse inspiroitunut? Asiat voisi liittyä muotiin, ruokaan, liikuntaan, kulttuuriin, televisio-ohjelmiin, omaan arkeen…mihin milloinkin :)

    • Lintu says:

      Kiitos kovasti, kiva kuulla!:) Tuossahan olisi kyllä ideaa! Kiitos vaan ideoinnista, katsotaan mitä mä kehittelen:)

  10. Minnie says:

    Tykkään tosi paljon täst uudesta järjestelmästä ja kommentointikin on paaaaljon helpompaa :)

    Niiin ja mäkin aattelin sitä videopostausta..;) jos joskus uskaltautuisit ni ois tosi kiva!

    • Lintu says:

      Kiva kuulla, että oot kokenut kommentoinninkin helpommaksi:) Itse en ole sitä päässyt vielä testailemaan täällä Indiedaysissä muitten blogeihin, mutta täytyy varmaan kokeilla tässä jossain vaiheessa! Videopostauksen kanssa täytyy nyt sitten katsoa, oon vähän ujo tekemään sellaisia:)

  11. Lala says:

    Tuli kyllä hymy huulille, kun tuon bannerin ekaa kertaa näin. Onhan se tunnelmaltaan vähän “kliseinen” ;) , mutta kuitenkin enemmänkin hassu kuin mitenkään tyrkky. Hahah, en osaa oikeen selittää.. :) Onko tuo kuva siis Charin ottama, vai indiedays kuvauksissa otettu? :o

    Postausidea jota olenkin jo aikoja sitten toivonut: Sun lemppariblogit! Suomalaiset ja ulkomaalaiset. Pliiiiis, tätä olen odottanut, jos vaikka saisi vinkkejä uusista blogituttavuuksista, jotka omavat yhtä kivan tyylin kuin sinä.

    • Lintu says:

      Voi ihanaa, kiitos paljon:) Onhan tuo ehkä tosiaan aavistuksen kliseinen, mutta silti mielestäni tosikiva idea!:) Kuva on siis Indiedaysin kuvauksissa otettu, mutta Charilta sain paljon ideoita ja vinkkejä bannerin suunnitteluun:)

      Kiitos postausideasta, se mulla onkin jo ihan toteutussuunnitelmissa tässä lähiaikoina! Joten malta oottaa vielä hetkinen, ihan kohta tulee!

  12. Mongusti says:

    Tää uus sivu on super hyvä. Ja niinkuin Mrs.V jo sanoi niin charilla tosiaan on pettämätön
    silmä. Olet ihan häikäisevän kaunis tuossa kuvassa, niinkuin tosin olet aina!
    Mä kans monen tapaan odottelen kauppiksen juttuja, toivon niin kovin että pääset haaveilemaan kouluusi!!

    • Lintu says:

      Kiitti ihana:) Ja niin olet kuuleppas itsekin!! Kauppiksen juttuja tosiaan tulossa, ja paljon:D

  13. Haidi says:

    Ihana on toi uusi banneri! (:

  14. Char says:

    No ylläri, mutta P.S. I love sun uusi banneri :) kiva että pidit ideasta! Kuva on niin onnistunut, asu raikas ja tosiaan kohta munkin on se Macci ostettava ;) Haleja

    • Lintu says:

      Hihii:) Täytyy kyllä ihan itsekin myöntää, että kuva on kyllä harvinaisen onnistunut! Harvemmin mä noin avoimesti innostun hymyilemään! Halit:)

  15. susanna says:

    -Aloita videobloggaus silloin tällöin (esim. siitä miten meikkaat ja mitä teet hiuksillesi että ne näyttää noin hyviltä aina)

  16. julia says:

    mihis ne tyylini kulmakivet postaukset jäivät? ;//

  17. rumble says:

    Hei ihan mahtava tää kommenttiboksi, missä jokaisen kommentin reply näkyy heti kommentin jälkeen! =)

    Odottelen meikkipostaustasi innolla =)

    • Lintu says:

      Joo, mä tykkään itsekin ihan älyttömästi tuosta ominaisuudesta, että pystyy heti kommentin perään vastaamaan lukijoille! Paljon selkeämpää ja kukin löytää sitten omat vastauksensa hirmu helposti!:) Meikkipostaus tulossa pian:)

  18. Anonyymi says:

    Näytät tossa bannerissa ihan parhaimmillaan pyörivän kausi 9. Huippumalli haussa sarjan Chantalilta! Ihan oikeesti..aivan samannäköinen ja uskomattoman kaunis olet<3

    • Lintu says:

      Ahaa, itse en olekaan sitä nyt seurannut, joten en yhtään tiedä minkä näköisestä tyypistä on kyse. Vaikka ilmeisesti mun näköisestäni;) Hih! Kiitos:)

  19. malluu says:

    mun mielestä vanha ulkoasu oli paaaljon kivempi! mutta ihanaa että oot nyt täynnä uusia ideoita jne:)

    • Lintu says:

      Niin, no makunsa kullakin:) Itse oon vaan niin innoissani kaikesta uudesta!!:) Ja muutenkin kun kaipasin taas vanhan bloginkin kanssa ulkoasu-uudistusta, niin tässä sitäkin tuli nyt sitten sopivasti!

  20. julia says:

    milon laitat kuvia siitä sun kämpästäs? :D

  21. Anonymous says:

    Toi banneri on kyllä älyttömän kaunis! Mulla siitä tulee kuitenkin mieleen sellane miesten kaataja sihteeri :—-D mutta eihän se huono juttu ole :-D !

  22. Susanna says:

    Onko tota bannerin kuvaa muuten kuvakäsitelty millään tavalla? Hampaat valkaistu tai lisätty hehkua kasvoihin tai hiuksiin?

    • Lintu says:

      Mun ymmärtääkseni sitä on kyllä joltain osin käsitelty, mutta lähinnä kontrastia ja valotusta ja sensellaista. Vissiin ihon epäkohtia on vähän myös häivytetty, mutta hampaille tai hiuksille ei tietääkseni ole sen kummempia muutoksia erikseen tehty.

  23. Anniina says:

    aivan ihana toi uus banneri, tykästyin siihen heti ko tulin uusille sivuille ! se on niin sun näkönen ettei mtn rajaa, diggailen iha kympillä ! :) muutenki pidän sun blogistas ja tyylistäs todella paljon, ootan aina ihan innolla sun uusia postauksia. olis tosi kivaa saada sulta sellanen pohtaus, jossa muistelet sun omaa lapsuuttas ihan niin pitkältä kuin muistat :) mut jatka tosiaan samaan mallii, ihan huikeen kiva blogi sulla ! :)

    • Lintu says:

      Oi, kiitos sulle paljon ihanista kehuista!:) Ja ihana juttu, että banneri miellyttää! Lapsuuskuvia ainakin voisin jossain vaiheessa vaikka täällä esitelläkin, we’ll see:)

  24. Helmi says:

    Ihana banneri!:) todella kaunis!
    Juttuehdotuksia:
    -sun päivän kulku tai viikon jopa! eli mitä teet, aamusta iltaan, olis aika kiva:)siis kohtuumittanen tottakai!
    -kämpästä postaus ja sisustuksesta
    -joku top5 lista mitä haluaisit
    -miten kuntoilet/syöt

    mulla oli vielä jotain muitakin ideoita mut eiköhän tossa jo ollu tarpeeks, heh :D

    • Lintu says:

      Kiitti paljon, kiva kuulla positiivita palautetta:) Ja kiitos myös noista postausehdotuksista, monia tai jopa kaikki noista varmasti tulee toteutukseen!:)

  25. Elisa says:

    Sun uudest kodist ois kiva saaha vaikka video postaus :)

  26. Vilperiina says:

    Ihana tämä uusi ulkoasu ! Kyllä kelpaa nyt sivuja lukea.
    Kaipaisin sitä meikkipostausta ja myös jotain, mitä olit jo aikeissa laitella; kesäisistä vaatteista syksyyn sopivat…:)

    • Lintu says:

      Kiitos paljon:) Itsekin oon kyllä tosi tyytyväinen uuteen ulkoasuuni! Meikkipostausta on tosiaan tulossa piakkoin, kuvatkin sitä varten on jo otettu!:)

  27. Erika says:

    Videopostausta kehiin :–) Oot niin kaunis ja toi banneri on järkyttävän hieno! Ihan kateeks käy :D Ehdottomasti paras ulkoasu koko indiedays sivustolla :)

    • Lintu says:

      Vautsi! Kiitti ihan hurjasti!!:) Ja katotaan nyt sen videopostauksen kanssa sitten:)

  28. Essi says:

    Tää uusi ulkoasu on tooosi hyvä:) Joku kuntoiluusi liittyvä postaus olis aika kiva;D

    • Lintu says:

      Kiva kuulla, että tykkäät!:) Kuntoilujuttuja tulee varmaankin tässä kevään mittaan jonkin verran:)

  29. Anonymous says:

    Toi bannerin kuva on siis aivan järkyttävä! sun perse näyttää sairaan leveeltä eikä muutenkaan ollenkaan sun tyylinen ja ihan kamalan kliseinen ja ärsyttävä.

    • Lintu says:

      Harmi ettet tykkää, itse nimittäin tykkään siitä paljon! Mutta tietty makunsa kullakin, ei kaikesta tarttekaan tykätä!

  30. anonyms says:

    videopostaus (;

  31. Anonymous says:

    Asunto-postaus!! sun kämpän on pakko olla jo melkein kuosissa koska oot muuttanu jo monta viikkoa sitten! Kuvia kaivataan :)

    • Lintu says:

      Voih, olisikin kuosissa! Ei oo tämä kodin sisustaminen ja kuntoon saaminen niin nopeaa hommaa kuin luulisi:) Mutta kuvia tulee kyllä varmasti!!

  32. moe says:

    ehdottamasti se meikkipostaus tee pliis=)

  33. tool says:

    oppineet paljon

Kommentoi